Sinne, missä kesä kuluu nopeasti.
Sinne, pajujen ja lepikoitten taa,
missä ruostehiset rannat aukeaa
alastonna aina mereen asti.
Sinne, sinne missä luodon hieta antaa
vaivoin pajupensahalle ravinnon.
Sinne, missä yllä yksin pilvet on,
ympärillä meri vailla rantaa.
Sinne kuuntelemaan aallon kohinata,
katselemaan sinimustaa ulappaa.
Saatat uhkas, katkeruutes unohtaa
kuullen, katsoin merta aukeata.
Tuskas pyyhkii tuuli pois kuin löysän sauhun.
Vetten suola huuhtoo sydänsuonias.
Tuntuu niinkuin mahtuis pieneen rintahas
kuulto meren, voima aallon pauhun.
(Aaro Hellaakoski)
3 comments:
Niin ihana runo! Kiitos Päivi! Toi tähän iltaan pientä tuiketta.
sun blogi on niin hieno ja kaunis.
love the poem and pictures, varsinkin tuota ruusukuvaa
Eikö ole ihana runo! Löysin Aaro Hellaakosken ihan yllättäen. Ah.
Post a Comment